Yritysprojektit

Yritysprojektit on konsepti, joka on tehty varta vasten yrityksille tehtäviä tutkimus tai selvitysprojekteja varten. Yritysprojekteissa HSE kokoaa tutkimusryhmän, joka koostuu 1-5:n HSE:n loppuvaiheen opiskelijasta ja ryhmää ohjaava tutkijasta.

Yritysprojekteja on tehty nykymuodossaan vuodesta 1995 lähtien ja valmistuneiden projektien lukumäärä lasketaan jo sadoissa. Projektit toteutetaan opiskelijavoimin. Jokaiseen projektiin valitaan erikseen 2-4 sopivaa opiskelijaa. Pidämme tärkeänä löytää kuhunkin projektiin sen edellyttämät tiedot hallitsevat, yleensä opintojensa loppupuolella olevat KTM- tai MBA-opiskelijat. Työn sisältöä ohjaa ja valvoo korkeakoulun professorit tai muu tutkimushenkilökunta. Projektimme ovat aina räätälöityjä asiakaskohtaisesti niin aikataulun, sisällön kuin tiiminkin puolesta. Tarvittaessa voimme rekrytoida osaajia myös muista pääkaupunkiseudun yliopistoista ja korkeakouluista Projekti valmistuu sopimuksen mukaan, yleensä noin kolmessa kuukaudessa.

Yritysprojektin ja gradun erot

Graduun verrattuna yritysprojekti ei ole niin syvälle aihealueeseen porautuva. Toisaalta projektin aikataulu on joustavampi, toteutus nopeampaa ja tiimityö antaa mahdollisuuden tarttua sellaisiin aiheisiin, jotka olisivat yksin työskentelevälle graduntekijälle mahdottomia.

Toimeksiantogradu on hyvä vaihtoehto silloin, kun tarvitsette yritykseenne ajankohtaista tutkimustietoa ja uutta, ulkopuolista näkemystä ongelman ratkaisemiseen. Toimeksiantogradun teettäminen on myös erinomainen tapa tutustua opiskelijaan mahdollisena uutena työntekijänä. On hyvä muistaa, että gradu on aina tekijänsä opinnäytetyö, jolle asetetaan akateemiset taso- ja muut vaatimukset.

Yritysprojektien tavoitteena on tarjota opiskelijoille tilaisuus kehittää osaamistaan todellisia liike-elämän ongelmia ratkomalla. Yritysprojektit-yksikkö neuvottelee projektin sisällön ja toteutustavan yrityksen kanssa, rekrytoi opiskelijat projektitiimiin, ohjaa työskentelyä ja hoitaa projektin laskutuksen ja hallinnoinnin.

Jotta projektista saadaan kaikkia osapuolia tyydyttäviä tuloksia, tulee aiheen olla selkeästi rajattavissa, sisältää itsenäistä tiedonhankinta- ja analyysityöskentelyä ja olla toteutettavissa opiskelijatiimin voimin kohtuullisessa ajassa. HSE:n kansainväliset opiskelijat ja kansainvälinen verkostomme antavat meille mahdollisuudet toteuttaa myös ulkomaille suuntautuvia hankkeita. Projektit ovat yritykselle maksullisia ja niistä maksetaan korvaus myös tiimiin kuuluville opiskelijoille.


Lisää tietoa yritysprojekteista
Lisää tietoa opinnäytteistä/gradutöistä

---
Yhteystiedot

Tommi Vihervaara
Puh. 050 383 7388 
tommi.vihervaara(at)hse.fi