Arenan tarina

 

Arena-messut on tärkein työnantajien ja opiskelijoiden välinen tapahtuma HSE:llä. Messut pidetään vuosittain aina samaan aikaan, marraskuun toisena keskiviikkona. Arena-päivä on varattu kokonaan opiskelijoille työelämäkontakteja varten ja silloin ei järjestetä opetusta. Arena-messujen asema on vakiintunut Suomen suurimpana kauppatieteen opiskelijoiden ja yritysten kontaktitapahtumana. Viime vuosina osallistuvia yrityksiä on ollut yli 70 ja kävijöitä on reilut 3 000. Messut järjestetään yhdessä Hankenin kanssa.

1992

Ensimmäiset messut järjestettiin ja mukana oli 17 yritystä. Messupaikka oli päärakennuksen ala-aula ja kävijöitä riitti kaikille ständeille. Rehtori Veikko Jääskeläinen kertoi että ’kävijämäärä, noin 1 500 opiskelijaa, ylitti kaikki odotukset’. (Arena-messujulkaisu 1993)

1993

Yritysten osallistujamäärä kasvoi jo 21:een. Messujulkaisussa silloisen Tietotehtaan toimitusjohtaja Matti Lehti toteaa, että ’tietotekniikan perustaitoja voidaan verrata luku- ja kirjoitustaitoon’.

Messuilla mukana: Ahlstrom, Arthur Andersen, Andersen Consulting, The Boston Consulting Group, Kemira, Kesko, KPMG Wideri, Markkinointi Viherjuuri, Metsä-Serla, Mobil, Orion-yhtymä Oy, Procter&Gamble, Tilintarkastustoimisto Salmi, Virkkunen & Helenius Oy, Shell, Tapiola, Unilever, Tilastokeskus, ValmetZeneca.

1994

Kolmannet, vuoden 1994 messut aloitettiin komeasti shamppanja-aamiaisella. Päivän mittaan siirryttiin vakavampiin asioihin ja valtiovarainministeri Iiro Viinanen alusti aiheesta 'Valtionvelka laihduttaa hyvinvointiamme - kuinka laihaksi haluamme?'. Messuilla oli mukana 27 yritystä.

1995

Vuoden 1995 messujulkaisussa oli yritysesittelyjen lisäksi artikkeli, jossa mm. kerrottiin mikä internet on; ’Tietoverkko, joka yhdistää maailmanlaajuisesti tietokoneita’. Messuille osallistui kaiken kaikkiaan 27 yritystä.

1996

Yritysten osallistujamäärä kasvoi jo 35:een. Tulijoita olisi ollut enemmän kuin juhlasaliin mahtui. HKKK:n uusi rehtori Eero Kasanen toivotti sekä yritysten edustajat että opiskelijat tervetulleiksi messuille ’Hyötykää ja viihtykää!’.

1997

Messuilla pidettiin 28 erilaista yritysesittelyä neljässä eri salissa. Arena-aamiaiselle Lyydia-kahvilaan Chydeniaan oli kutsuttu 300 ensimmäistä ja Coca-Colan 111-vuotissyntymäpäivää juhlistettiin myös Arena-messujen yhteydessä.

1998

HKKK:n päärakennuksen entisöinti- ja korjaustyöt olivat ohi vuoden 1998 messujen aikaan. Arenan asema alkoi jo vakiintua ja messuille osallistui 50 yritystä. Yritysesittelyihin varattiin jo kuusi salia ja 15 nimikkosalia oli jo löytänyt omat sponsorinsa.

1999

Rehtori Eero Kasanen toivotti yritykset tervetulleeksi messuille ja totesi messujulkaisussa ’Parhaat yritykset uskovat nuorten laatuaivojen merkitykseen keskeisenä menestystekijänä. Edelläkävijät tietävät myös minkälaista lahjakkuusrakennetta tarvitaan.’ H&M kertoi messuartikkelissa laajentavan toimintaansa pian Espanjaan ja Yhdysvaltoihin ja kertoi käyttävänsä kuuluisia kasvoja mainonnassa, mm. Geena Davis, Johnny Depp ja Salma Hayek.

2000

Vuosituhannen ensimmäisillä messuilla esiteltiin uutuutena internettiä työnhaun välineenä. Mukana oli mm. Jobline kertomassa kuinka internet tulee mullistamaan työnhaun ja rekrytoinnin.

2001

Kymmenennet messut tehtiin jo rutiinilla. Tapahtumasta tuli ’rekrytointi- ja networking-tapahtuma’. Messujulkaisuun oli koottu ohjeet opiskelijoille miten saada täysi hyöty irti Arenasta: pukeudu siististi, ota mukaan kopioita CV:stäsi, mieti kuinka markkinoit itseäsi, suunnittele päivän ohjelma, ole aktiivinen, kerää kontaktitietoja ja tutustu yritysten kotisivuihin. Yritysedustajien taukotilassa oli näyttely ’Arena-messujulisteet kautta aikojen’.

2002

Messut järjestettiin yhdessä TaiK:in ura- ja rekrytointipalvelujen kanssa ja messuilla esiteltiin yritysvieraille IDPM-ohjelma, joka kokoaa yhteen taideteollisen, teknisen ja kauppakorkeakoulun opiskelijoita.

2003

Ensimmäiset yhteiset messut Hankenin kanssa järjestettiin oranssin värin puitteissa. Ylioppilaskunnat järjestivät ensimmäisen Arena-evening tapahtuman, jossa opiskelijoilla oli tilaisuus tavata yritysedustajia rennossa ilmapiirissä iltapalan merkeissä.

2004

Messujen ohjelmatarjontaa lisättiin ottamalla mukaan erityisesti alkuvaiheen opiskelijoille tarkoitetut työelämäluennot. Samoin järjestettiin ensimmäinen CV-pysäkki, joka saavutti välittömästi suuren suosion opiskelijoiden keskuudessa.

2005

Vuoden 2005 messut järjestettiin teemalla: ’Mikä minusta tulee isona?’ HKKK:n rehtori Kasanen paljasti: "matematiikan tutkija" ja Hankenin rehtori Marianne Stenius puolestaan: "Forskare, ganska klart!"

2006

Vuonna 2006 messut vietettiin 15-vuotissynttäreiden merkeissä. Osanottajia alkoi olla jo niin paljon että päärakennuksen juhlasali, ala-aula ja ensimmäisen kerroksen aula täyttyivät ääriään myöten osallistuvista yrityksistä.

2007

Kaikkien aikojen suurimmat messut järjestettiin 73 näytteilleasettajan ja yli 3 000 opiskelijan voimin. Päärakennuksen kolmannen kerroksen Wihuri-sali otettiin käyttöön ensimmäistä kertaa ja se osoittautui hyväksi ratkaisuksi.

2008

Yrityksillä oli nyt mahdollisuus osallistua messuille myös virtuaalisesti; Arena-On-Line pilotoitiin. Messujulkaisussa molempien koulujen alumnit kertoivat omat uratarinansa ja antoivat vinkkinsä opiskelijoille; IVANAhelsingin tuottaja Pirjo Suhonen: Uskalla! ja Googlen maajohtaja Petri Kokko: Satsaa 100 %.





ARENA 2009 -messujen kestävän kehityksen yhteistyökumppani.