Tiede- ja toimialarajojen ylittäminen on ratkaisevaa luotaessa uusia tuotemarkkinoita
KTM Tiina Ritvalan kansainvälisen liiketoiminnan alaan kuuluva väitöskirja ”Actors and Institutions in the Emergence of a New Field - A Study of the Cholesterol-Lowering Functional Foods Market” tarkastetaan Helsingin kauppakorkeakoulussa keskiviikkona 19.12.2007.
Tieteen ja teknologian nopea kehitys on johtanut perinteisten toimialarajojen murtumiseen ja uusien tuotemarkkinoiden syntyyn perinteisten toimialojen rajapinnassa. Ritvala käsittelee väitöskirjassaan keskeisiä toimijoita ja instituutioita uudella markkinalla tarkastelemalla näiden vuorovaikutusta toimialarajojen sekä eri maantieteellisten alueiden näkökulmasta. Tutkimuskohteena Ritvalalla on kolesterolia alentavat funktionaaliset elintarvikkeet, kuten Raision ja Unileverin kasvisterolimargariinit, joiden säännöllisen käytön on voitu tieteellisesti osoittaa vähentävän veren kolesterolipitoisuutta ja siten edistävän sydänterveyttä. Tutkimuskohteena oleva innovaatio yhdistää elintarvike-, lääke- ja metsäteollisuuden. Ritvala keskittyy väitöstutkimuksessaan Suomeen sekä Yhdysvaltoihin, missä funktionaalisten elintarvikkeiden markkinoilla menestyminen on ollut erityisen haastavaa. Tutkimuksen laaja aineisto pohjautuu pääosin tutkijoiden, yritysjohtajien, viranomaisten sekä yhdistys- ja yhteisökentän haastatteluihin.
Väitöstutkimus kartoittaa institutionaalista muutosta kolesterolin ja sydänsairauksien yhdistämisessä 1950-luvun kansainvälisestä tieteellisestä tutkimuksesta sekä 1970-luvun Pohjois-Karjala-projektista alkaen. Tutkimuksen painopisteenä on myöhempi toimialarajat ylittävä kehitystyö kolesterolia alentavissa elintarvikeinnovaatioissa ja niiden kaupallistamisessa.
Tutkimuksen tulokset osoittavat, että yksittäiset tiedemiehet ovat merkittävässä roolissa tuotettaessa tiede- ja toimialarajat ylittävää uutta tietoa, joka voi murtaa vanhat uskomukset ja luoda uskottavan pohjan uudelle markkinalle. Markkinan synty on kuitenkin monimutkainen ilmiö, joka edellyttää laajan toimijajoukon osallistumista. Loistava keksintö tai tuote ei myy itse itseään, vaan vaatii tuekseen laajan joukon, jonka mobilisoinnissa onnistuminen näyttäisi olevan kiinteästi sidoksissa kulloisenkin ajan ja paikan instituutioihin ja voimasuhteisiin eri toimialojen välillä. Aiemmin korostettujen väärien strategisten valintojen sijasta erityisesti vakiintuneet hoitomallit olivat merkityksellisiä eurooppalaisten kolesterolia alentavien tuotteiden heikolle kysynnälle Yhdysvalloissa, jossa lääketeollisuuden rooli on erittäin vahva. Uudella markkinalla toimijalta edellytetäänkin kykyä arvioida institutionaalisia eroja kohde- ja kotimarkkinoiden välillä.
Vastoin voimakasta erikoistumiseen suuntautuvaa yhteiskuntakehitystä työ osoittaa, että laaja-alainen poikkitieteellinen ymmärrys yksilötasolla lisää kykyä innovoida perinteisten toimialojen ja tieteenalojen rajapinnoilla. Tämä tulos näyttäisi viittaavan siihen, että pienen maan ja organisaation vahvuus on rajallisten resurssien edellyttämä yksilötason laaja-alainen perspektiivi. Ritvala kehottaa yritysjohtoa rohkaisemaan poikkitieteellistä ja toimialarajat ylittävää yhteistyötä sekä kansainvälistymisessä analysoimaan institutionaalisia eroja eri markkinoiden välillä.