Kauppatieteiden maisteri

Perustutkintokoulutus

Kauppatieteiden maisterin tutkinto on 120 opintopisteen laajuinen ylempi korkeakoulututkinto. Tutkinnon suorittanut saa valmistuessaan automaattisesti myös ekonomin arvon. Tutkinnon suorittaminen kestää päätoimisesti opiskellen noin 2 vuotta. Perustasolle valittujen on suoritettava kauppatieteiden kandidaatin tutkinto ennen kauppatieteiden maisterin tutkintoa.

Kauppatieteiden maisterin tutkinto muodostuu  kaikille yhteisistä opinnoista, koulutusohjelman syventävistä opinnoista, joihin sisältyy pro gradu -tutkielma, sekä sivuopintokokonaisuudesta. Muun kuin suomalaisen kauppatieteellisen alemman yliopistotutkinnon suorittaneilta voidaan lisäksi edellyttää maksimissaan 30 opintopistettä täydentäviä opintoja. Tutkinto antaa hyvän perustan tieteellisille jatko-opinnoille kohti tohtorin tutkintoa.

Kauppatieteiden maisterin tutkinnon tavoitteina on antaa opiskelijalle:

- liiketoimintaosaamisen perusteiden tuntemus ja hallinta;
- tiedot ja taidot tulevaisuuden vaativiin kansainvälisiin johtamis- ja asiantuntijatehtäviin tai yrittäjäksi;
- kyky itsenäisesti tuottaa ja soveltaa kauppatieteitä;
- kyky käsitellä liike-elämän vaativia eettisiä kysymyksiä;
- kyky kansainväliseen viestintään talouselämässä; sekä
- valmiudet vaativiin kansainvälisiin tohtoriohjelmiin.

Perustutkintokoulutuksen opiskelijavalinnoista löydät yksityiskohtaiset tiedot Opiskelijavalinta-sivulta. Helsingin kauppakorkeakoulusta opiskelupaikkana sekä opiskelijoille tarjoamistamme tukipalveluista kerromme Millaista on opiskelu HSE:ssä.

Englannin kielellä opiskelun mahdollisuudet

Tutkinto voidaan suorittaa englannin kielellä opetussuunnitelmassa määritellyllä tavalla. Tutkinnon kaikille yhteiset opinnot ovat suoritettavissa suomeksi tai englanniksi. Myös sivuopintokokonaisuuksia on tarjolla englannin kielellä. HSE:ssä on tällä hetkellä neljä englanninkielistä koulutusohjelmaa (International Business, International Business CommunicationInformation and Service Management ja Finance). Lisäksi koulutusohjelmat Markkinointi, Kansantaloustiede ja Yrittäjyys tarjoavat englanninkielisen suoritusmahdollisuuden. Muihinkin koulutusohjelmiin voi sisältyä englanninkielistä opetusta tai ulkomaisia ohjaajia.

Suoritetusta maisterin tutkinnosta annetaan suomenkielisen tutkintonimikkeen lisäksi englanninkielinen tutkintonimike Master of Science (Economics and Business Administration) opiskelijalle, joka on suorittanut tutkinnon englannin kielellä. Valmistuville annetaan suomenkielinen tutkintotodistus. Ulkomaalainen opiskelija saa valmistuessaan myös englanninkielisen käännöksen.

Kauppatieteiden maisterin tutkinnon rakenne (120 op)

Maisterin taitosalkku 12 op 
Maisterin tutkintoon kuuluu kaikille yhteinen Maisterin taitosalkku -kokonaisuus, joka antaa työelämässä vaadittavia valmiuksia.

Ohjelman syventävät opinnot 84 op
Opiskelija suorittaa koulutusohjelmassaan kolme laitoksen yhteistä opintojaksoa (18 op) ja ohjelman erikoistumisopinnot (66 op).

Sivuopintokokonaisuus 24 op
Sivuopintokokonaisuuden suorittamiseen on erilaisia mahdollisuuksia. Koulutusohjelma voi myös suositella jonkin tietyn sivuopintokokonaisuuden valitsemista.

















Aiheesta lisää:
» HSE:n koulutusohjelmat
» Laitokset ja aineet
» Opiskelijavalinta
» Millaista opiskelu HSE:ssä on