Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu
Aalto-yliopisto aloitti toimintansa 1.1.2010, jolloin Helsingin kauppakorkeakoulu, Taideteollinen korkeakoulu ja Teknillinen korkeakoulu yhdistyivät Aalto-yliopistoksi.
Kauppakorkeakoulu on Suomen johtava kauppakorkeakoulu. Tuotamme laadukasta kansainvälistä tutkimusta ja siihen perustuvaa opetusta ja palvelemme yrityksiä ja yhteiskuntaa. Tarjoamme Suomen monipuolisimman kansainvälisen tason kauppatieteellisen opiskelu- ja tutkimusympäristön.
Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu on noin 4 000 opiskelijan ja yli 500 tutkijan, opettajan ja palveluhenkilön innovatiivinen ja vireä yhteisö, jonka päärakennus sijaitsee keskeisellä paikalla Helsingin Töölössä.
Aalto-yliopisto luo teknisten tieteiden, kauppatieteiden ja taideteollisen alan korkeakouluista uuden tiede- ja taideyhteisön. Kolmen yliopiston yhdistäminen tuo mukanaan uusia mahdollisuuksia monialaiseen ja vahvaan opetukseen ja tutkimukseen.