Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu, entiseltä nimeltään Helsingin kauppakorkeakoulu, on kansainvälinen eurooppalainen laatuyliopisto. Pitkän tähtäimen visioksi olemme asettaneet olla maailmanluokan kauppakorkeakoulu. Kansainvälisyys ja maailmanlaajuinen verkostoituminen korostuvat kaikessa toiminnassamme, niin akateemisessa tutkimuksessa, koulutuksessa kuin palvelutoiminnoissamme.
Helsingin kauppakorkeakoulu on saanut sekä kansainvälisiä laatuakkreditointeja (AACSB, AMBA, EQUIS) että jäsenyydet tärkeimmissä alan kansainvälisissä verkostoissa (mm. CEMS, PIM, SCANCOR). Kansainvälisissä rankingeissa meidät on useaan otteeseen arvioitu kuuluvaksi Euroopan laatuyliopistojen joukkoon.
Tutkimuksessa kansainvälisellä yhteistyöllä on pitkät perinteet. Tutkijamme toimivat monien kansainvälisten tieteellisten seurojen luottamustehtävissä, kansainvälisten tieteellisten julkaisujen toimituksissa ja osallistuvat kansainvälisiin konferensseihin. Valtioiden rajat ylittävää tukimusyhteistyötä ja yhteishankkeita tehdään runsaasti tutkijoiden luomien kontaktien kautta. Osallistumme eurooppalaiseen tutkimusyhteistyöhön mm. EU-rahoitteisten tutkimusprojektien kautta.
Kansainvälinen aines ja globaali näkökulma on olennainen osa kaikkea opetusta, ja englanninkielinen opetustarjonta on laajaa. Kokonaan englanninkielisiä ohjelmia ovat mm. MBA- ja Executive MBA -ohjelmat, joissa lisäksi opettajakunta on suurimmalta osaltaan vierailevia luennoitsijoita ulkomaisista yliopistoista. Tarjoamme Executive MBA -ohjelmia myös ulkomailla.
Tutkinto-opiskelijoille on tarjolla englanninkielisiä koulutusohjelmia niin kandidaatti-, maisteri- kuin tohtoritasolla. Opiskelijavaihto on laajaa, vuosittain vaihdossa jossakin yhteistyöyliopistossamme käy lähes 300 Kauppakorkeakoulun opiskelijaa. Lähes saman verran ulkomaalaisia käy täällä vaihto-opiskelujaksolla tuomassa kansainvälistä näkemystä ja ilmapiiriä.
Aiheesta lisää:
» Vaihto-opiskelusta kiinnostuneille opiskelijoille lisätietoa vaihdosta löytyy sivulta Opiskelijavaihto.
» Tietoa ulkomaisille opiskelijoille, jotka haluavat viettää vaihtolukukauden Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa löytyy Student Exchange -otsikon alta.